Terapiani on nyt kesätauolla. Vuoden ajan olen käynyt ja terapeutti kysyi mielipidettäni jatkosta. Mielessäni huusin että totta helvetissä haluan jatkaa mutta ulosanti oli vain että kaipa tuo olis hyvä. Se on nyt henkireikäni, jota en voi nyt menettää. Toki menetän jos sossun tantat päättävät etteivät aio maksaa omavastuutani kun minulla ei ole varaa, varsinkin kun uhkaavasti syyskuu lähestyy ja minulla ei sen jälkeen näemmä ole töitä. Työttömänä tarvitsen kahta kauheammin pällihoitoa, itseään kun ei kukaan kestä. Harmittaa kun niin paljon jotenkin jäi askarruttamaan perheeni asiat, joista kovasti olisin halunnut terapeutilleni kertoa. Jokin pakottava tarve on puhua aiheesta niin tänne se on niin helppo kertoa.

Mielessä on pyörinyt paljon äitini, isäni, oikeastaan koko perheeni. Erityisesti muistot omasta sankaristani, isosiskostani saivat minut kyynelehtimään aivan julkisesti.

Äidilläni on tapana lupailla kaikenlaista. Hän kun on taipuvainen tuohon alkoholismiin mukavasti lievennellen sanalla taipuvainen. Kun olin n. 10 tai 11v, äiti lupasi lopettaa juomisen ja lupasi ryhdistäytyä. Sitä lupausta ei ole lunastettu vielä tänäkään päivänä. Ehkä siksi olen terapian tarpeessa, niin ristiriitaiset tunteet tätä naikkosta kohtaan. rakastan häntä mutta joku minussa saa kivahtamaan ja oikein suuttumaan välillä kun ajattelen tuota pahaa henkeä, jolla on ollut niin suuri vaikutus elämääni. ei niinkään positiivinen. Ei ole takoitukseni dissata vaan kertoa vain fiiliksistäni. Tosiaan kun olen kertonut äidilleni vaikeuksista äitinä, yksinolemisesta ja muusta paskasta on hän luvannut auttaa minua muuttamalla lähemmäs, hänellä kun ei kuulemma siellä toisaalla mitään ole. Ei kai, ainoastaan juoppolalleja naapuripubista. Eikä edes lapsenlapsiaan saa hoitaa. Täällä voisin tarvita häneltä apua ja josko se avun antaminen olisi hänelle hieman lääkettä että saisi jonkinlaisen otteen elämästään. Mutta ei hän nyt voikaan muuttaa, on hällä elämä siellä. Jaa mikä elämä. Olkoot sitten.

Sitten tullaan isääni NP. Narsistinen paskiainen. Minun on helppo tältä apinalta kylvää rahaa ilman että tuntisin minkäänsorttista huonoa omaatuntoa taikka katumusta häveliäästä hyväksikäytöstäni. Minulla oli hyvin rankkaa yläkoulussa. Jouduin raiskauksen uhriksi ollessani kahdeksannella luokalla. Kärsin siitä hiljaa ja juopotellen. Isälläni tällöin oli toisella paikkakunnalla naikkonen, joka tietenkin meni minun edelleni. Minä sain ihan rauhassa bilettää ja mennä miten tahdoin kun herraa ei näkynyt missään. Rahaa toi välillä ja kysyi oletko käynyt koulussa. Noot. Nuo rahat mihinkään ruokaan silloin mennyt, häivytin pahaa oloani juomalla. En käynyt kouluakaan eikä häntä niinkään kiinnostanut. Hällä kun oli tuo ihana kukkanen odottamassa. Hän tekee edelleen samaa. Elämä pyörii hänen ympärillään ja aina joku nainen kierrossa. Jei, so happy for him!

Jotenkin kuitenkin tuntuu niin turhalta sepustaa näitä vanhoja mutta jokin askarruttaa niin kovasti että pakko saada julki nämä negatiiviset ajatukset. Ihminen ei tosiaan kestä elää omien ajatuksiensa kanssa jos niitä ei välillä saa ulos.

Ei täällä kukaan yksin pärjää.

-Wriina