En ole pitkään aikaan kirjoittanut. Olisi ollut syytä mutta ei energiaa. Viime aikoina olen joutunut kohtaamaan omat ristiriitaiset tunteeni ja käsittelemään niitä. Kerroinko että itselläni on kaksisuuntaisen lisäksi keskivaikea ADHD. Se diaknosoitiin kun oli kuudennella luokalla. Tämä oli jo kerennyt vaikuttaa elämääni aika nihkeällä tavalla. Jäin koulussa jälkeen muita kun en vaan oppinut, käytöhäiriötä ynnä muuta paskaa. Monta kertaa auton alle jääneenä voin kertoa että ylivilkkaus lapsena on perkele kirous. Valjaat olisi pitänyt olla.

Jo raskaana ollessa pelkäsin, tai oliko edes pelkoa, jonkinsortin ahdistusta jokatapauksessa että lapsellani tulisi olemaan myös edes jotain näistä miun pällivaivoista. En ollut väärässä. Olen uumoillut ja ihmetellyt tyttäreni käyttäytymistä välillä, hän kun on vilkas ja raivopäinen. Neuvolaan soitinkin ja kerroin epäilyksestäni ja lasten neurologikin oli paikalla ja alustava diagnoosi on että lapsellani olisi adhd. Mutta eihän se niinkään haittaa. Itse olen kääntänyt sen voitokseni ja vahvuudekseni. Kaikissa meissä asuu pieni adhd joka välillä tuolta takaraivosta huutelee.

Mieleeni juolahti sitten ajatus että jos olisin myöhemmin saanut lapsen niin olisiko se sama kuin minkä sain. Kuulostaa aivan kauhealta mutta ääneen se on sanottava. Nimittäin mieleeni tuli vaikka valitukselta kuulostaakin, eikö mikään voi tässä helvetillisessä elämässä olla tai tulla helposti? Onko tämä mongertaminen pakko olla aina niin vaikeaa. Ystäväni kerran sanoi että sulle kyllä sattuu ja tapahtuu ja enemmän sattuu.

Näitä ajatuksia kun on niin paljon, mistään ei saa kiinni. Kaikkea tullut mietittyä tuon diagnoosin jälkeen. Nimenomaan omaa jaksamistani olen miettinyt, eikä mennä vahvoilla.

Toivon vaan ettei lapseni joudu koskaan kokemaan niin paljon huonommuuden tunnetta, epävarmuutta ja muuta inhottavaa mitä minä koin, kun en saanut ajoissa apua. Rakkaani on onnekas, hällä on äiti, joka herkästi huomaa ja tietää mitä on olla pikkasen hopelö. Kunhan vaan äiti saa apua myös. Nimittäin kansakunnan sankarit eivät kuitenkaan mitään supersankareita ole. Äh, taas jotain ihan ihmeellistä, itsellenipä mie kirjoitan.:)

-Wriina