Istun lapseni sängyn reunalla, kuunnellen hänen raivoisaa ja hysteeristä itkua/huutoa, miettien että voihan elämä. Lapsi on huutanut nyt kaksi tuntia. Ei se mitään, kuuluu asiaan. Uhmaikä kuitenkin ollut päällä sen puoltoista vuotta. Mutta tänään ollut aivan ihana päivä. Me oltiin kaikki kolme yhdessä kotona. Pitkästä aikaa, vaikka samassa talodessa asutaankin. Tässä istuessa mietin myös että se olen minä joka nämä huudot aina kestää. Minä yksin vaikka yhteishuoltajuus on ja samassa taloudessa asutaan. Minä olen se jota lyödään, purraan, revitään tukasta ja jolle puretaan se kaikki mikä mieltä painaa. Tällä kertaa se oli isän kaipuu.

Sanoin kesken huudon tytölle että soitetaanpa isille ja lapsi kertoo isälleen kaipaavansa tätä. kun puhelu loppui, tyttö rauhottui heti nukkumaan. Olen kyllä ylpeä siitä että lapseni luottaa minuun kun hän voi purkaa kaiken minulle. Olen myös ylpeä että yleensä pystyn häntä auttamaan näissä asioissa mitkä painavat mieltä. Mutta tänään en pystynyt auttamaan. En ymmärtänyt mikä itkettää ja suututtaa kunnes tajusin puhelun aikana että isiähän tuo neiti kaipaa. Mutta miksi se olen minä joka isän poissaolosta saa neidiltä kuulla. Tottakai hää purkaa sen lähimpään ja siihen joka on paikalla mutten kykene sulattamaan ajatusta siitä että tämä olisi nyt äidin velvollisuus jatkuvasti kuulla pahasta olosta isistä johtuen.

Olen äiti kyllä, ja rakastan olla äiti. Minulle lapseni on kaikki kaikessa ja haluan tukea häntä aina oli mikä oli. Mutten nyt katkeruudeltani kykene auttamaan. Yritän kyllä parhaani mutta tekisi välillä mieli vastata kysymykseen "missä isi on", no vittu töissä. siellähän se aina on. älä kysele tyhmiä. Mutta kun ei niin voi sanoa. silloin lapsi ajattelisi ehken että olisi jotenkin hänen syytään. En ihmettele jos ajattelee jo nyt vaikka kuinka yrittää asiaa selittää hälle.

Sanoin illan viimeiset sanat tytölle "isi on töissä, mutta tulee se takaisin. Mutta äiti on aina lähellä, hyvää yötä" neiti vastasi "hyvä"

jäin kuitenkin sängyn reunalle vielä istumaan, vahtimaan toisen unta.

-Wriina